VUOSIKOKOUKSEN SIIRTYMINEN
Yllättävän esteen vuoksi joudumme valitettavasti siirtämään yhdistyksen vuosikokusta aiemmin ilmoitetusta myöhempään ajankohtaan. Inkalan kartanon Pakaritupa on nyt varattu 16.5.2026 klo 11-13.
ALAJÄRVEN RAVINTOVERKKOSELVITYS
Alajärven tutkimukset tehtiin suunnitelman mukaan: sulkasääskinäytteenotto kesäkuussa, kaikuluotaus ja koetroolaus elokuussa. Aineistoa tutkitaan parhaillaan. Alustavista tuloksista voidaan sanoa sen verran, että kuoretta on edelleen melko runsaasti. Kanta oli kuitenkin selvästi kärsinyt hellekesästä 2024 koska kuoresaalis koostui melkein pelkästään yksikesäisistä poikasista. Muikkukantakin on edelleen elinvoimainen ja yksikesäisiä muikkuja oli melko runsaasti. Ohessa kuva vedon 3 troolisaaliista. Siinä näkyy yksikesäisiä kuoreita ja muikkuja.
( Kuva: Mika Vinni).
Sulkasääsken toukka
- Sulkasääski on hyttystä muistuttava hyönteinen, jonka toukat elävät järvien ja lampien vedessä, usein syvemmällä kuin hyttysen toukat ja vähähappisessa tai hapettomassa tilassa
- On petotoukka, joka syö tehokkaasti eläinplanktonia, myös planktonleviä sääteleviä vesikirppuja
- Aktiivinen erityisesti yöllä (pystysuuntainen vaellus: päivällä syvällä, yöllä pintaan)
- Miksi se on tärkeä?
- Voi vaikuttaa sinilevätilanteeseen epäsuorasti:
- Syö tehokkaasti vesikirppuja → planktonleviin kohdistuva laidunnus vähenee
- Planktonlevät (myös sinilevät) runsastuvat
- Yleinen rehevissä, humuspitoisissa ja vähähappisissa järvissä (Alajärven syvänteissä on vähän happea)
Sulkasääsken toukkien vihollisia ovat: Kalat. Varsinkin kuore syö sulkasääsken toukkia. Tämän takia kuore on palautettu Alajärvelle. Kuore pystyy saalistamaan sulkasääsken toukkia myös täysin pimeässä toisin kuin monet muut kalat.
Yhdistyksen kotisivujen materiaali pankissa on raportti edellisestä ravintoverkko selvityksestä.
VUODEN 2027 SEINÄKALENTERIN KUVIEN KERÄÄMINEN ON ALOITETTU
Viime kesän, syksyn ja talven ja kevään kuvia voi lähettää sähköpostilla alajarvitakajarvi@gmail.com.
Kuvien aihepiiri liittyy järviin, ojiin, valuma-alueen lampiin ja niissä voi olla myös toimintaa. Jos kuvissa on tunnistettavia henkilöitä, heiltä pitää olla lupa. Kuvia voidaan käyttää myös tiedotteissa ja julkaisuissa, mutta ilmoitamme niistä erikseen. Yleensä kalenteriin tulee 13 kuvaa, 1 kanteen ja 12 itse kalenteriin. Pyrkimyksenä on puolet kuvista Alajärveltä ja puolet Takajärveltä. Valuma-alueen lammilta ja Alajoelta otetuilla kuvilla voidaan tasapainottaa painotusta. Jos isovanhemmat lähettävät kuvia, joissa on lapsenlapsia, on myös lasten vanhemmilta pyydettävä lupa. Luotamme siihen, että kuvan lähettäjä on tarkistanut tilanteen.
Kalenteriohjelmaan ei aina mahdu kuvat sellaisenaan, vaan joskus joudumme ehkä leikkaamaan jostain reunasta. Jotta kuvat olisivat korkealaatuisia, on kuvien koko oltava vähintään n. 1 mega.
Kirjoittakaa lähetykseen järven tai lammen nimi ja mielellään myös kuvalle/tapahtumalle nimi sekä kuvaajan nimi.
JÄRVIRUOKOJEN NIITTO JÄÄLTÄ
Jos jäätilanne sallii, järviruokoa on hyvä niittää jäällä ja tuoda ruo’ot rantaan. Tämä vähentää järven ravinnepitoisuutta.

Järviruokoa Takajärvellä, kuva Leena Nummelin
HATTULAN APURAHA YHTEISÖLLISYYTEEN
Olemme hakeneet Hattulalta apurahaa yhteisöllisyyden lisäämiseen ja tarkoituksena on järjestää syksyllä joku tapahtuma. Toiveita ja ideoita tapahtuman sisällöksi voi lähettää osoitteella alajarvitakajarvi@gmail.com.
HATTULAN APURAHA VESIEN SUOJELUUN
Yhdistys on saanut Hattulalta apurahaa 1 000 euroa vesien suojeluun ja sillä katetaan lähinnä vesinäytteiden laboratoriokustannuksia.
VANAJAVESIKESKUKSEN APURAHA ISOSORSIMON POISTOON
Yhdistyksellä on vielä käyttämätöntä apurahaa 1 500 euroa isosorsimon poistoon Alajärvellä. Toteutuksesta enemmän myöhemmin.
YHDISTYKSEN LAUSUNTO 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVALUONNOKSEEN
Yhdistys jätti lausuntonsa lausuntopalvelu.fi sivustolle 19.2.2026. Viimeinen jättöpäivä oli 20.2.2026. Palautepalvelun kautta jätetyt mielipiteet yksityishenkilöiltä ja lausunnot yhteisöiltä ovat nähtävillä palautepalvelussa, jonne niitä oli 21.2. ladattu yhteensä 79 kpl. Sähköpostilla lähetettyjä mielipiteitä ja lausuntoja ei näy lähetetyissä. Palautepalveluun lähetetyissä oli monta, jotka käsittelivät Niinimäen tuulipuistoa. Yhdistyksemme palaute käsitteli lähinnä Niinimäen tuulipuiston vaikutusta vesiin ja luontoon, ja pyysimme poistamaan Niinimäen tuulipuiston mahdollisena tuulivoima-alueena, sillä 31 alueesta se oli arvioitu sijalle 30-31 eli soveltumattomaksi teknis-taloudellisesti, kun oli otettu huomioon tuulisuus 1 p., sähköverkon ja sähköaseman saatavuus 0-4 p., tieverkon tiheys 0-2 p, ja maaperä 0-2 p.- Kiitämme kaikkia palautteen antajia,
JÄSENEKSI LIITTYMINEN
Voit lähettää yhteysstietosi kotisivun ohjeiden mukaisesti osoitteella alajarvitakajarvi@gmail.com. Jäsenmaksut päätetään kevään vuosikokouksesssa.
