Vastaamalla kyselyyn autat suojeluyhdistyksiä, osakaskuntia ja viranomaisia suunnittelemaan ja suuntaamaan toimintaansa sekä kerryttämään tietoa vesistön tilasta ja siinä koetuista muutoksista.
Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 15 minuuttia.
Yhteystietonsa jättäneiden kesken suojeluyhdistys arpoo elokuussa nokipannun. Lisäksi PAKKA-hanke arpoo kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken lokakuussa 2019 ”Pisaroita” –kirjan, joka kertoo Vanajaveden vesistön alueen järvistä ja joista niihin liittyvien ihmisten tarinoiden kautta. Kyselyyn voi vastata myös nimettömästi.
Vastaa kyselyyn klikkaamalla alla olevaa linkkiä! (kysely avaa uuden sivun)
Kysely
Vesistösuunnittelu-PAKKA on hanke, jossa kuusi Hämeenlinnan seudun vesiensuojeluyhdistystä toimii yhteisen Linnaseutu ry:n rahoittaman Leader-hankkeen tuella omien kohdevesistöjensä hyväksi. Hankkeessa tehdään tiedonhankintaan, kunnostustoimenpiteiden suunnitteluun ja jo toteutettujen kunnostusten vaikuttavuuden seurantaan liittyviä toimia. Hanke kestää kolme vuotta, 2017–2019. Hankkeen vetovastuullisena tahona toimii Vanajavesikeskus, jossa hankkeen yhteyshenkilönä on vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä, suvi.makela@vanajavesi.fi, 050-4493303.
Tämä kysely on osa hanketta ja se tehdään pääosin sähköisenä verkkokyselynä. Verkkokysely toteutetaan Hämeen ELY-keskuksen webropol-alustalla. Hankkeessa mukana olevat suojeluyhdistykset ovat voineet päättää, miten ja milloin ne toteuttavat kyselyn omalla toimialueellaan. Pääosa kysymyksistä on kaikille suojeluyhdistyksille yhteisiä, osa on räätälöity koskemaan kutakin kohdetta erikseen.

Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...